perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kiseleffin myymälä avasi ovensa viime viikolla


Viime viikolla ovensa avanneessa Kiseleffin talon myymälässä juhlittiin varsinaisten avajaisten aattona kutsuvieraiden ja yhteistyökumppaneiden kesken tiivissä, mutta lämminhenkisessä tunnelmassa. 80-neliöinen myymälä täyttyi uutta putiikkia ihastelemaan tulleista vieraista ja iloisesta puheensorinasta.


Viimehetken valmistelua..

Illan aikana kuultiin puheita siitä, miten myymäläprojekti yllättäen pyörähti viime syksynä käyntiin, vaikkei toisen myymälän avaamisesta oltu edes haaveiltu. Kiseleffin talon pui
tteet ja ympäristö itsessään vakuuttivat GH:n toimitusjohtaja Seija Lukkalan - ja loppu onkin historiaa!


Seija Lukkala pitämässä puhetta

Avajaisillan musisoinnista vastasivat juuri uunituoreen Inside the Temple levynsä julkaisseet Tapani Rinne & Teho Majamäki. Kaksikon levy on muuten satavilla myös Kiseleffin myymälässä ja lisätietoa yhtyeestä löydät heidän nettisivuiltaan.



Tapani Rinne & Teho Majamäki

Suuri kiitos maukkaista avajaistarjoiluista kuuluu ihanille yhteistyökumppaneillemme. Suurkiitokset Wennercolle vastuullisista Australialaisista Banrock Station-viineistä, Valiolle luomumehuista ja -juustoista, Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle virvokkeista, Fazerille luomuruispaloista ja suussasulavasta suklaasta, Kakkukeisarille ihanasta foccacciasta sekä Kalatukku E. Erikssonille maukkaasta savukalasta!


Kiseleffin sisustustiimi eli tj Seija, Natalia Ritari, joka teki myymälän sisustussunnitelmasta opinnäytetyönsä sekä myymäläpäällikkö Johanna.

Tervetuloa morjenstamaan Kiseleffin pirteää henkilökuntaa jos et ole vielä ehtinyt vierailla myymälässä! Myymälässä sinua palvelevat mm. ylläolevan kuva Heini & Mari.






lauantai 21. toukokuuta 2011

Kuvia Kiseleffin uudesta myymälästämme

Hei sehän on jo muutamaa pientä asiaa vailla valmis!
 
 
 
 
 
 
 
 

... Ja tältä siellä nyt näyttää! Natalia Ritarin suunnittelemat upeat kierrätyslamput olivat vielä asentamatta, mutta muuten oli valmiin näköistä. Sama nerokas nainen oli vastannut monesta muustakin kaupan sisustuksen elementeistä. Materiaaleina on jälleen käytetty kierrätysmateriaaleja vesiputkista paistoalustoihin. Ensi viikolla 26. päivä on paikan avajaiset jonne olette tervetulleita! Siellä on Lasipalatsiin verrattuna tuplasti enemmän tilaa, ihanan valoisaa ja mitkä näköalat! Nähdään siellä!

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Kuvia Kaapelitehtaalta, euroviisut, synttärikuukausi... Nyt on pöhinää


Suomi tosiaan herää kevään tullen.Nyt pitää jatkaa tätä Globe Hopen ympärillä tapahtuvien asioiden jakamista, jonka aloitin viime kirjoituksessani.

Lupasin ottaa kuvia viime viikonlopun Kaapelitehtaalla järjestetystä muotinäytöksestä ja tässä muutama meidän osiosta:
 Kuvassa Sininen Friidu-mekko (vasemmalla). Friidu on valmistettu ylijääneistä kankaista (deadstock). Mallilla jaloissaan (vasemmalla) myös Globe Hopen kierrätysmateriaaleista valmistetut sandaalit.

 Kuvassa punainen Kaivo-toppi on valmistettu 60-70 luvulla Venäjältä Suomeen tulleista kukkakuosisista kankaista, hame on valmistettu Ranskan armeijan ylijäämävaraston kasseista.

 Kuvassa olevan laukun materiaali on valmistettu ylijääneistä sairaalan työntekijöiden työvaatteista. Värit määrittelivät hoitajien "arvon"/työtehtävän. Laukkuun on lisäksi käsinpainettu tämän kesän pitsi-kuosiamme.

 Kuvassa Markka-mekko, joka on valmistettu samoista materiaaleista kuin ensimmäisen kuvan mekko ja lisäksi siinä on yläosassa ylijäämä trikoota. Korvike-takki on armeijan ylijäämävarastoista kuten laukkukin, jossa on käytetty pesupussien materiaalia. Laukussa myös käsinprintattu pitsi-kuosi. 

 Mallilla on jalassaan myös Globe Hopen kengät joissa on vetoketjukiinnitys päällisissä joka mahdollistaa päällisten vaihtamisen. Näitä Lasipalatsin liikeessä purje- ja armeijakankaista, kannattaa tulla sovittamaan!

Kiitos malleille ja kaapelitehtaalle!

Sitten Euroviisuihin! Onko monikin seurannut? Jos on, on saattanut myös huomata, että Paradise Oskarilla on päällään melko usein myös Globe Hopea. Life After Helsinki 2007-blogissa ollaan kirjoitettu juttu Oscarin ja Globe Hopen yhteistyöstä: ilkar.blogspot.com. Hauska huomaus on se, että Globe Hopen Lasipalatsin liike sijaitsee samalla paikalla kuin Euroviisu fanien info-piste oli vuonna 2007. Blogin kirjoittaja pitää tätä kohtalon tuomana merkkinä siitä kuinka hyvä yhteistyö on Globe Hopen ja Paradise Oskarin välillä. Hehee!
Myös Ilta Lehdessä on ollut juttu yhteistyöstä: iltalehti.fi
Kuva Kai Sinervo/HS Kuvassa Globe Hope T-paita ja Oskar
Hienoa hienoa, ja Oskar on kuulemma päässyt finaaleihin asti. Hurraa! Onnea ja menestystä Oskarille ja kisa jännitystä katsojille. Tässä tuli näköjään taas yksi hyvä syy katsoa TV:tä :D


Ja vielä lisää uutisia. Nyt Toukokuussa tulee kuluneeksi vuosi siitä kun avasimme Lasipalatsin liikeemme. Lisäksi tässä kuussa avaamme ensimmäistä kertaa myös toisen liikkeemme Helsinkiin Kiseleffin tiloihin. Juhlinnan kunniaksi Lasipalatsin liikkeessä joka viikko uusia tuotteita alennuksella. Tällä viikolla liikkeessä on ollut alennuksella ihania kesämekkoja. Uusia tuotteita tuodaan liikeeseen tietyin väliajoin ja niitä voi ostaa Lasipalatsin liikkeestä alennettuun hintaan vain tämän kuun ajan. Kiiruusti katsomaan, osa tuotteista on erikoiseriä joita ei tule muuten enää myyntiin.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Nyt'on hurjaa


Hehee
Paljon tapahtuu Globe Hopen ympärillä ja ympäristössä. 
Ensimmäisenä uutisia uudesta myymälästä.
Kävin alkuviikosta katsomassa Kiseleffin tiloihin tulevan uuden myymälämme remonttia:
 Aika paljon oltiin jo saatu aikaiseksi. Lattiasta osa on alkuperäistä ja osa on uutta. Shakkikuvion kanssa ja laattojen parissa kohdattiin muutamia ongelmia. Ei ole helppoa löytää alkuperäisen kaltaisia laattoja uutena versiona. Kuvassa uudet laatat ja omasta mielestäni ne on vat oikein passelit!

 Tulevan myymälän sisustusta on suunniteltu yhteistyössä Natalia Ritarin kanssa, joka on suunnitellut yleisilmeen lisäksi uniikkeja kalusteita tilaan. Kuvassa Nokian Gummitehtaan tuttuja kalusteita joita on käytetty myös Lasipalatsin myymälässä. Uniikit kalusteet näkee luultavasti lähempänä avajaisia. Mukana toivottavasti mös erittäin päräyttävältä kuulostanut uniikki kierrätysmateriaaleista valmistettu valaisin. 

 Sisustuksessa käytämme muutenkin mahdollisimman paljon (jälleen!) kierrätysmateriaaleja. Jotain huisia on muun muassa suunnitteilla vanhoista vesiputkista.

 Ja seinään on päässyt samoja paistolautoja kuin Lasipalatsissakin. Nämä ovat omat lempparini, useassa laudassa on nähtävissä vanhat kengänpohjien paistojäljet. Näitä pääsee kohta tiirailemaan lähempääkin.

Ja maalari maalaa taloa. Työryhmästä kaikki on päässeet remppaan mukaan työharjoittelijoista toimitusjohtajaan. Uuden Globe Hope-myymälän avajaisia vietetään nyt toukokuun lopussa. Laitan tarkempaa tietoa myöhemmin, mutta melko nappuloilla ollaan jo!

Kävin eilen Kaapelitehtaan Kierrätystehtaalla kiertelemässä.
Globe Hope on paikalla taas tänäkin vuonna ja tänään itsekin paikalla taas myyjänä. Tässä kumminkin tunnelmia eiliseltä:
Vapaan taidekoulun installatio
Ilmaistorin kuhinaa
Green Streerin irttarivalikoima
Globe Hopen myyntipiste
Sama paikka, nähdään täällä tänään!
Työväenopiston pisteellä oli ihania makuvesiä. Paikalla sai myös osallistua tunnista yrtit-kilpailuun. Jos näyttää oikein hankalaa naamaa voi saada apua tunnistamiseen "että oppisitte tästä jotain :D. Kilpailusta voi voittaa ilmaisen kurssin työväenopistolta.
Yläkerrassa on myös työpajoja
Mukana taas viime vuona suosiota kerännyt saumuriralli ja ompelupiste.
Sekä näytöksiä. Kuvassa Remaken muotinäytös. Tänään yritän päästä ottamaan kuvia muotinäytökseen jossa mukana myös Globe Hope.
Mutta nyt Kaapelitehtaalle. Hyvää äitienpäivää!





maanantai 2. toukokuuta 2011

Suunnittelijat ohoi!

Nyt olisi tilaisuus päästää sisäinen printti-suunnittelijansa valloilleen. Nimittäin laitettiin tänään alulleen Globe Hopen oma suunnittelukilpailu jossa palkintona  mm. 300€ arvoinen lahjakortti myymälöihimme.
Kisan tarkoituksena on suunnitella Globe Hope-henkinen T-paitaprintti tämän kesän mallistoomme.
Printti tullaan tekemään seripainotekniikalla valkoiseen ekopuuvilla T-paitaan ja se tulee sekä naisten että miesten paitoihin. Tämän kesän mallistomme teemana on mummola, mutta T-paita printti voi olla mikä tahansa, kunhan se on Globe Hope tyyliin oivaltava, hauskaa, ekohenkistä, positiivista, leikkisää sekä vastuullista.

Lisätietoja kilpailusta Globe Hopen nettisivuilta

Jos haluat osallistua kilpailuun toimi näin:

Toimita oma ehdotuksesi sähköpostin liitteenä pienen kertomuksen kera jpg- tai pdf-muodossa osoitteeseen info@globehope.com (tiedostokoko max. 1Mb). Laita aiheeksi "Printtikilpailu". Kerro viestissä muutamalla sanalla itsestäsi ja siitä, mikä sinua inspiroi printtiä suunnitellessasi. Lähetä ehdotuksesi 22.5.2011 mennessä.

Palkkioksi tuotantoon valitun printin suunnitelija saa 300€ arvoisen lahjakortin Globe Hopen myymälään. Lisäksi suunnittelija saa nimensä tuotteeseen sekä tietysti rutkasti mainetta ja kunniaa (mm. GH:n kuukauden ystävä -osastolla)! 

Dodiin! Kaikki piirtelemään ehdotuksia!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kierrätystehdas 7. - 8.5.2011


Se on siis kevät, ja varma merkki siitä on ainakin lisääntyvät tapahtumat kuten ensi viikkolla oleva kierrätystehdas. Globe Hope on taasen paikanpäällä ja osallistumme myös tapahtumassa järjestettävään muotinäytökseen Kevään/Kesä 2011 uudella mallistollamme.
Eli kun vapusta on selvitty, niin kannattaa suunnata lauantaina 7. tai sunnuntaina 8. Toukokuuta Helsingin Kaapelitehtaalle, paikka auki la-su klo.10-17.

Kierrätystehdas järjestetään nyt neljättä kertaa. Tapahtuma kerää yhteen yrityksiä, jotka valmistavat uusiotuotteita ja uniikkikäsitöitä kierrätysmateriaalista. Paikalla yritysten lisäksi kertomani muotinäytös, työpaja ja energia-aiheinen seminaari. Paikalla myös Ilmaistori jonne voi tuoda vanhaa käyttökelpoista tavaraa ja hakea ilmaiseksi mitä haluaa/löytää. Paikalla voi myös luovuttaa perjantaina verta Veripalvelun hyväksi. 

Meikäläinen vuosi sitten kierrätystehtaalla otsatukka silmillä.
Globe Hope oli paikalla myös viime vuonna ja itsekin olin  siellä myyjänä paikalla. Suosittelen tapahtumaa oikein lämpimästi! Nähdään siellä!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Lasipalatsin myymälässä uusia tuotteita


Helou!

Nopea päivitys myymälästämme. Saimme lisää tämän kevät/kesän uusia tuotteita myymäläämme. Nyt ensiesiintymisensä Lasipalatsin myymälässä tekivät alla olevassa kuvassa esiintyvät Korvike-takki ja Markka-mekko:
Kuva globehope.com
Markkaa löytyy myös sinisenä, se on valmistettu ylijäämä kankaista; kukallisesta viskoosi kankaasta sekä yksivärisestä trikoosta. Korvike-takki on tehty armeijan ylijäämävarastojen takeista. Napit tulee samasta paikasta.
 Jos mietitte näitä pieniä toimituksiamme joita tippuu myymälään vähän väliä voinen kertoa jotain mallistojemme kiertokulusta. Globe Hopella on periaatteessa aina kaksi mallistoa/vuosi. Nämä mallistot jaetaan vielä kukin kahteen toimitukseen. Kumminkin käyttäessämme useita pieniä alihankkijoita tuotteita saattaa saapua tehtaallemme eri aikoihin. Lisäksi saatamme keksiä täydennystuotteita kesken malliston. Näin tehdään jos jokin mallistossa olevaan tuotteeseen varattu materiaali loppuu kesken tai jos saadaan jokin erä materiaalia jota ei vain voida jättää käyttämättä (/josta keksitään jokin mesevä tuote).
Eli kaikenlaista pientä yllätystä voi tiputella Lasipalatsin myymälään mallistojen puitteissa tai niiden lomassa. Tämä olikin yksi syy perustaa blogi, jotta voisimme kertoa teille aina uusista tuotteista, muutoksista ja yllätys tuotteista.

Kiseleff sisältä, ennen remonttia. Kuva stay.com
Yksi isompi uutinen on uusi ja toinen lajissaan: myymälämme joka avataan ensi kuussa Helsingin Kiseleffin tiloihin. Yritän päästä paikan päälle ottamaan kuvia remontista ja kertoa teille tapahtumista ja avajaisista sitä mukaa kun itse saan tietoa. Nyt paikalla on kuulemma "perustyöt" tehty ja pääsemme vihdoin mylläämään paikkoja kunnolla Globe Hope-tyylisiksi. Mutta kerron tästä asiasta lisää pikemmiten, mutta tiedonjanoisille: juttu myymälästä Globe Hopen nettisivuilla

Kuva globehope.com
Kävimme muuten myös (tai en minä, mutta osa meidän porukasta) ison lammen toisella puolella ameerikan mailla. Paikalla ollut Inka on jo lupaillut kertoa hieman lisää asiasta täällä blogin puolella, mutta onpa hän jo ehtinyt siitä kirjoittaa pikkaisen nettisivuillemme. Jutusta pääsee myös katsomaan paikallisia uutisia aiheesta seuraamalla sivulla olevia linkkejä. Hellurei! Jätän lisälöpinät Inkan kerrottavaksi.